Halpaa punaviiniä, vanhaa musiikkia ja kiharoita Kilpisjärvellä

Nyt pyydän anteeksi, on mennyt liian kauan viimeisestä kirjoituksestani!

Olen nyt ollut Kilpisjärvellä vajaa 2 viikkoa. Tavoitetoppahousut mahtuvat päälleni, vaikkakaan eivät vielä ole täysin mukavat. Tunnen oloni nuoreksi ja vetreäksi... Tai sinnepäin. Ainakin työkaveri oli arvioinut ikäni siihen kolmenkympin korville, ihan maksimissaan 35 (oliko se sitten juttujen vai ulkonäön perusteella, en tiedä). Tipaton loppui viikko sitten, tai siis piti loppua tänään, mutta tuli pari muuttujaa. Mitäpä sillä, viikko sinne tai tänne. Olin asunut työpaikan asuntolassa muutaman päivän yksin kun tänne viikko sitten muutti ihminen! Aivan mahtava tyyppi kaiken lisäksi. Vajaa tunti tapaamisemme jälkeen lähdettiin Alkoon (täällä tosiaan on nykyään sellainen). Lämmitettiin sauna ja juteltiin. Kyllä se nyt on jo hyvä syy lopettaa tipaton viikkoa aikaisemmin suunnitellusta. Ja toinen hyvä syy on upeat maisemat. Kolmas, ne kaikki muut kivat ihmiset, joita täällä on tavannut. Neljäs, revontulet jne... Niin ja tietysti viides, seuraavat kolme päivää on vapaata 😃

Löysin tänään biisin, jonka sävel tuli jo kuukausia sitten mieleeni, mutta en muistanut siitä kuin pienen pätkän. Biisi on vuodelta 1982  https://www.youtube.com/watch?v=tLTGs4fqxBk&index=56&list=PLT88yGWkn1jh3eOBUklbLDSoCtz_7LqyU ja päiväksi tehty pikku palmikko kiharsi kivasti yhden sivun hiuksista, ihan kuin kreppiraudalla tehty! Oon niin kasarimeiningeissä 😘

Töitä ja kaikenlaista elämää

Siitäpä ehtikin jo vierähtää vähän aikaa kun viimeksi kirjoitin. Paljon ehti tapahtua välillä. Olin flunssassa, sitten sain jonkun ruokamyrkytyksen (tai vastaavan). Tervehtymisen jälkeen olen juossut ja muutenkin liikkunut paljon, kun kävin ostamassa ne uudet ulkohousut ja takin kun kerran puoleen hintaan sain ja olihan sillekin jo tarve. Hiuksista lähti noin 30cm kun kävin ystävän luona ja sitten se uutinen, pääsin kevääksi töihin Kilpisjärvelle! Ihan mahtavaa! Kilpisjärvi on ehdottomasti yksi suosikkipaikoistani suomessa, mutta en ole vielä koskaan ollut siellä lumiseen aikaan, joten hienoa päästä kokemaan sekin. Keväthangille kun päivä pitenee ja aurinko paistaa! No, lähtöön on vielä vähän yli 3 viikkoa, mutta nopeastihan se aika tunnetusti menee. Olen kyllä tosi innoissani!

Nyt olen vanhempieni luona käymässä. Kolme kissaamme on olleet täällä hoidossa nyt kolmisen kuukautta minun reissaillessa ympäri suomea (loppuvuoden olin Luostolla töissä). Asuntomme Lahdessa on myynnissä, niin helpottaa asuntonäyttöjä kun kissoja ei tarvitse joka kerta raahata pois alta ja helpottaa myös siivoamista näyttöjä ennen, kun ei ole kissankarvaa joka paikassa 😊 Ikävä toki karvakavereita aina tulee, mutta onneksi niitä pääsee katsomaan ja tiedän niiden saavan hyvää hoitoa. Sitten kyllä tuleekin pitkä pätkä, että en pääse nassukoita katsomaan kun lähden Kilpisjärvelle, mutta ei auta. Onneksi on kuitenkin tällainen mahdollisuus kissojen olla hyvässä hoidossa mamman reissatessa..

Täällä vanhempien luona on järvi aivan vieressä ja nyt parina päivänä olen käynyt jäällä juoksemassa. Jään pinnalla on parin sentin lumikerros, joten se ei ole liukas, vaan antaa mukavan pohjan askelelle. Nyt oikein odotan, että pääsisin vielä lenkille ennen kuin lähden tänään takaisin Lahteen. Katsotaan vaan ehtiikö sää lauhtua tarpeeksi ennen lähtöä, sillä nyt on liki 20 astetta pakkasta, eikä nuo juoksuvaatteet ihan niin kylmällä suojaa. Mutta nyt tuo juoksu on alkanut tuntua taas hyvältä. Ylämäissä hyydyn kyllä vielä melko nopeasti, mutta tasaisella jaksaa jo hyvin. Mikä mukavinta, kropassakin alkaa jo näkyä muutosta parempaan. Mulla on kahdet tavoitetoppahousut (ja lukuisat -farkut), joista toiset mahtuu jo kiinni, tosin en pysty vielä kumartumaan niissä 😀 Vahva luottamus on kyllä siihen, että kun Kilpisjärvelle läden, ainakin nuo toiset toppahousut on silloin sopivat!

Kuukauden päästä kuvan maisemissa, tosin melkolailla lumisemmissa!

Ihana kamala juoksu

Tahdon juoksukunnon takaisin nyt heti. Tahdon myös parikymmentä kiloa pois nyt heti, niin se juoksu olisi taas miellyttävämpää. Kävin eilen liki 10 km:n lenkin, josta juoksin liki 7 km ja kävelyosuudet olivat melkein kokonaan ylämäkeä. Eilen juoksu tuntui ihan mukavalta, vaikka mistäään flowsta ei voikaan puhua. Tänään lähdin taas lenkille ajatuksenani juosta, mutta eipä tuntunutkaan yhtä hyvälle kuin eilen. Koin turhautumista. En meinannut jaksaa, housut valuivat ja tuntuivat huonoilta, jalat tuntuivat raskailta ja ärsytti kun toinen lenkkeilijä ohitti minut. Siis ohitti! Ei silloin 10 vuotta sitten juoksuni kulta-aikana kukaan ohittanut minua, vaan minä ohitin kaikki!

No, ehkä ei olisi kannattanut lähteä tänään heti uudestaan juoksemaan, kun viime aikoina en ole juurikaan juoksua harrastanut, vaan totutella siihen taas pikkuhiljaa. Mutta silti, tahdon nopeasti sen juoksukunnon takaisin, jolloin jaksoin juosta kuutena päivänä viikossa puolimaratonin mittaisen lenkin ja vai nautin joka kilometristä. Se, jos jokin oli juoksuflowta. Koen ihan haikeutta sitä muistellessa.

Ehkä ensi kesänä taas vain juoksen ja juoksen. Herään aamulla viideltä juoksemaan ja nautin joka askelesta. Se tavoite mielessä pitänee kai vaan koittaa järkevästi kasvattaa juoksukuntoa ja saada painoa alaspäin. Peruskunto minulla onneksi on hyvä ja liikun paljon. Juoksukunto vain on niin oma lajinsa. Pitää löytää se oma vauhti ja hengitysrytmi, jotka tällä hetkellä ovat vähän pielessä, kun koitan juosta sitä samaa vauhtia kuin aikoinaan. Hitaasti juoksu on hankalaa, jalat rasittuvat eri tavalla kun koitan pitää lyhyttä askellusta ja rauhallista tahtia yllä. Välillä se onnistuu hetkeksi, mutta sitten taas huomaan kiihdyttäneeni tahtia ja hengästyn liikaa.

Huomenna pidän joka tapauksessa lepopäivän juoksusta ja keskityn vaikka venyttelyyn ja maanantaina menen ostamaan itselleni joustavat talvikelin ulkoiluhousut. Nykyiset housuni kun eivät jousta yhtään, hiostavat ja valuvat. Sitten lähden taas juoksemaan ja toivon, että löydän edes hetkeksi sen flown, joka saa minut jopa näkemään unia pitkistä, kevyistä juoksulenkeistä.

Niin mitä sitten isona?

Jos yrittäjän elämä ei ollut helppoa, ei se ole helppoa olla työtönkään. Entä sitten työntekijänä, onko silloin helppoa? Mitä ihmisiä kuuntelee, niin ei se ole helppoa silloinkaan. Eli koskaan ei ole helppoa, siitä on lähdettävä, kun miettii mitä sitä sitten isona tekisi. Tässä olisi noin 17 vuotta aikaa, ennen kuin olen sen ikäinen, että työn saaminen alkaa olla mahdotonta. Yli 55-vuotiaiden kun on liki mahdotonta saada töitä, jos se on hankalaa nuoremmillekin. 17 vuotta sitten olin 20, silloin se työn saaminen vasta vaikeaa olikin, kun ei ollut työkokemusta ja oli niin nuori. 17 vuoden kuluttua se on vaikeaa, kun ehkä on kokemusta, mutta on liikaa ikää. Kaiken järjen mukaan olisin siis nyt sitä halutuinta ainesta työmarkkinoilla. Ikää 37, lapseton ja kokemustakin löytyy.

Omistautuminen ja vastuun ottaminen. Siinä kaksi hyvin tärkeää asiaa työntekijälle. Jos jo ennen yrittäjäuraani nuo asiat kuvasivat minua työntekijänä, voin sanoa, että sen jälkeen ne ovat vielä korostuneet. Vaikka sinällään minun ei ehkä tarvitsisi ottaa suuren suurta vastuuta, jos olen esim. osa-aikaisena kuukauden työsuhteessa, mutta minkäpä sitä luonnolleen mahtaa.

Suurin ongelmani ei kuitenkaan ole se, että saanko töitä, vaan se, mille työlle haluan omistautua. Täytyy sanoa, että viimeisen vuoden aikana kun olen ollut kahdessa eri siivoustyössä, olen nauttinut fyysisestä tekemisestä, jossa ei tarvitse liikaa olla ihmisten kanssa tekemisissä. Vaikka vanhemmiten enenevässä määrin olenkin alkanut jopa pitämään uusien ihmisten tapaamisesta, olen kuitenkin perusluonteeltani introvertti. En ole joukkuepelaaja enkä ryhmätyöskentelijä. Tiedän melko hyvin minkälaista työtä haluaisin tehdä, mutta en sitä mitä se sitten olisi. Sen tiedostamista odotellessa teen kyllä melkeinpä mitä vaan, ainakin hetken kerrallaan.

Tällä hetkellä opiskelu houkuttelisi, mutta siinäpä se sama ongelma, mitä alaa haluaisin opiskella yli muiden? Jos tämän ikäisenä menen useamman vuoden kestävään koulutukseen, olisi enemmän kuin suotavaa, että se koulutus valmistaisi juuri siihen työhön, jota sitten ihan aikuisten oikeasti haluan tehdä. Ei nyt varsinaisesti olisi enää hirveän monta vuotta aikaa vaihtaa taas uuteen alaan. Liian moni asia kiinnostaa. Mikä kiinnostaa eniten, sitä on hyvä lähteä lenkille pohtimaan..

Kermakahvia ja uudet lenkkarit

Aloitin 11. päivä taas terveellisen elämän. Tai jatkoin sitä. En pidä sanasta laihduttaminen, enkä nyt varsinaisesti koskaan laihduta, vaikka painoa olisikin hyvä saada alas, mutta se tapahtuu sitten terveellisen elämän ohessa. Tämä ei ollut uuden vuoden lupaus, en oikein usko niiden pitävyyteen, vaan ihan lupaus omalle itselleni. Nyt olisi tarkoitus olla 2 kk ilman alkoholia ja lähes ilman kaikkea turhaa syömistä kuten vehnäjauhomössöjä, valkoista sokeria, kovia rasvoja jne. Nyt en tosin ajatellut olla ihan niin äärimmäinen ruokailuissani, kuin vuosi sitten vastaavalla 2 kuukauden jaksolla. Jos silloin tällöin syön vaikka hiukan juustoa tai valkoisen leivän, se ei kaada maailmaa, kunhan päivän ravinto ei pääosin koostu leivästä ja juustosta, niin kuin välillä on käynyt. Ainoa totaalinen nollalinja on alkoholin kanssa. Enpä nyt tuon kahden kuukaudenkaan jälkeen ajatellut alkaa ryyppäämään, mutta ihan hyvä pitää välillä täysin tipattomia kausia. Kermakahvit toki silloin tällöin suon itselleni aamuisin. No tämä nyt lähinnä siksi, että jääkaapissa ei ole soija/kauramaitoa ja tavallisesta maidosta en tykkää kahvissa. Sitä paitsi olen sitä mieltä, että jos maitotuotteita käyttää, käytän mieluummin täysrasvaisia voita ja kermaa kuin pitkälle prosessoituja kevyttuotteita, mutta tämä onkin taas oman kirjotuksensa paikka, joten en ala tässä mielipidettäni enempää avaamaan.

Asiaa sivuten, huomatkaa toki kuvani muki, josta kermakahvini juon. Arabia toi kauppoihin vuoden alussa Suomi 100 vuotta juhlamukin. Muki on malliltaan Mainio sarjaa. Pakkohan tämä Esteri Tomulan Pastoraali kuvioinen oli ostaa ja sille kaveriksi saman suunnittelijan Esteri. Harmittaa toki, että Arabian astioita ei enää valmisteta suomessa, mutta tästä aiheesta voisin taas kirjoittaa oman tekstin :)

Toukokuussa olisi tarkoitus mennä juoksemaan puolimaraton. Kaikki kolmet lenkkarini hajosivat samaa aikaa loppuvuodesta, joten pitihän se ostaa uudet lenkkarit. Niin haluaisin talvilenkkareiksi Icebugit, mutta niihin ei nyt valitettavasti ollut varaa, joten piti tyytyä Citymarketin halpiskenkiin, jotka maksoivat peräti 20€. Toisaalta, aikoinaan kun juoksin paljon, juoksin ihan halpiskengillä, eikä jalat kai sen enempää rikki ole niiden takia, kuin muutenkaan. Kyllä parikymppisenä kymmenien kilometrien kävelyt korkeakorkoisissa ja joskus liian pienissä kengissä rikkoivat jalat jo valmiiksi ja muodostivat makoisat vaivaisenluut. Hyviltä nuo jalassa tuntuu, ainakin kävelyssä, juoksua en vielä testannut, siitä lisää myöhemmin.

Ensimmäinen kirjoitus

Olen jo useampi vuosi sitten pohtinut oman blogin perustamista. Tässä se nyt olisi, alkutekijöissään, mutta tästä se lähtee. Miksi koen tarvetta kirjoittaa blogia? Ehkä siksi, että koen tarvetta kirjoittaa ylipäätään ja pelkästään itselleni olen kirjoittanut jo niin paljon, että miksi en myös jakaisi muille kirjoituksiani - josko joku niistä kiinnostuu.

En ajatellut ainakaan nyt alkuun keskittyä mihinkäään yhteen tai tiettyyn aihealueeseen. Katsotaan nouseeko jokin aihe tärkeämmäksi kuin muut. Pääasiassa tekstini luultavasti tulevat keskittymään luontoon ja siellä liikkumiseen, keräilyharrastukseeni, jonkin verran ehkä ruoanlaittoon, vaikka ruokablogia ei olekaan tarkoitus perustaa, Haluan myös tuoda ajatuksiani esiin hiukan syvällisemmin, sitä miten näen ja koen maailmaa ja sen eri puolia.

Tällä hetkellä elämäni on muutosvaiheessa, ollut jo yli vuoden. Olin sitä ennen 7 vuotta yrittäjänä, mutta erinäiset tapahtumat ja yleinen tilanne johtivat konkurssiin. Ehkä kirjoitan siitä enemmän myöhemmin, mutta konkurssiin tullessa olin aivan lopussa, stressaantunut ja väsynyt. Olin etääntynyt kauas siitä itsestäni, joka oikeasti koen olevani. Aluksi tuli suuri helpotuksen tunne, mutta sen jälkeen tyhjyys. Niin monta vuotta olin pitänyt palikoita ja itseäni kasassa ja äkkiä olinkin tilanteessa, jossa minun ei tarvinnut tehdä mitään jos en halunnut. Heti konkurssin jälkeen oli aivan selvää, että ihan ensin vain lepään.. Minusta ei olisi heti ollut antamaan yhteenkään työpaikkaan itsestäni läheskään sitä panosta, jonka olen tottunut työhön antamaan. Vasta jälkeenpäin olen todella alkanut tajuta, kuinka väsynyt tuolloin olin.

Nyt vuoden jälkeen voin paremmin, vaikka tunnenkin ne jäljet, jotka useamman vuoden stressi jätti minuun. Eikä stressi kokonaan ole helpottanut vieläkäään kun jokainen päivä on epätietoisuutta tulevasta ja talous kuralla.  Koitamme avomieheni kanssa myydä asuntoa, jotta pääsisimme aloittamaan uuden elämän Tampereella. Vaikeaa tuntuu olevan asuntomarkkinoilla, mutta en voi kuin uskoa ja luottaa siihen, että pian muutoksia alkaa tapahtua ja sitten niitä tapahtuukin rytinällä. Toivottavasti hyviä sellaisia.

On pakko vain koittaa olla positiivisella mielellä ja yrittää nähdä elämässä ne hyvät ja kauniit asiat, sillä niitäkin on paljon. Usein ne vain tuppaavat jäädä ikävien asioiden varjoon.
Siinäpä yksi syy, miksi haluan kirjoittaa tätä blogia. En suinkaan siksi, että valittaisin niistä elämän kurjista puolista ja jäisin katkeruuteen kieriskelemään, vaan tuodakseni esiin hyviä, kauniita ja iloisia asioita. Niin pieniä kuin suurempiakin. Ja ilokseni olen huomannut vaikeimpinakin aikoina, että minulla kuitenkin kaikesta huolimatta (tai juuri sen takia) on kyky löytää niitä ilon ja valon pisaroita.

Siitäpä tulikin mieleeni tämä kappale... https://www.youtube.com/watch?v=khEjKL-ZTEo