Nyt pyydän anteeksi, on mennyt liian kauan viimeisestä kirjoituksestani!
Olen nyt ollut Kilpisjärvellä vajaa 2 viikkoa. Tavoitetoppahousut mahtuvat päälleni, vaikkakaan eivät vielä ole täysin mukavat. Tunnen oloni nuoreksi ja vetreäksi... Tai sinnepäin. Ainakin työkaveri oli arvioinut ikäni siihen kolmenkympin korville, ihan maksimissaan 35 (oliko se sitten juttujen vai ulkonäön perusteella, en tiedä). Tipaton loppui viikko sitten, tai siis piti loppua tänään, mutta tuli pari muuttujaa. Mitäpä sillä, viikko sinne tai tänne. Olin asunut työpaikan asuntolassa muutaman päivän yksin kun tänne viikko sitten muutti ihminen! Aivan mahtava tyyppi kaiken lisäksi. Vajaa tunti tapaamisemme jälkeen lähdettiin Alkoon (täällä tosiaan on nykyään sellainen). Lämmitettiin sauna ja juteltiin. Kyllä se nyt on jo hyvä syy lopettaa tipaton viikkoa aikaisemmin suunnitellusta. Ja toinen hyvä syy on upeat maisemat. Kolmas, ne kaikki muut kivat ihmiset, joita täällä on tavannut. Neljäs, revontulet jne... Niin ja tietysti viides, seuraavat kolme päivää on vapaata 😃
Löysin tänään biisin, jonka sävel tuli jo kuukausia sitten mieleeni, mutta en muistanut siitä kuin pienen pätkän. Biisi on vuodelta 1982 https://www.youtube.com/watch?v=tLTGs4fqxBk&index=56&list=PLT88yGWkn1jh3eOBUklbLDSoCtz_7LqyU ja päiväksi tehty pikku palmikko kiharsi kivasti yhden sivun hiuksista, ihan kuin kreppiraudalla tehty! Oon niin kasarimeiningeissä 😘